Poikkeustilanne ohjaajan elämässä

Millaiseksi sinä olet muuttunut poikkeustilanteen myötä?

En olisi uskonut, että helmikuun Pilatesmatkani jälkeen arki muuttuisi näin radikaalisti.
Alkuun ajattelin, että hei mukava pitää vähän taukoa oravanpyörästä ja vetää henkeä. Sain urheiluterapeutin lopputenttejä ja esseitä valmiiksi. Jotenkin tieto oppikirjoista tuntui menevän jopa paremmin perille. 
Monta sellaista teen sitten joskus asiaa sain kotona hoidettua mm. sain surullisen kuuluisan sukkalaatikkoni järjestykseen.  Sitä tärkeää omaa aikaa tuli oikein urakalla. Oli aikaa lukea muutakin kirjallisuutta kuin fysiologiaa tai anatomiaa, laittaa puutarhaa kesäkuntoon ja ihan vain olla. 
Ilman aikatauluja ja säntäilyä.

Olen aina pitänyt sellaisista kirjoista joissa käydään läpi erilaisia ajattelumalleja ja luodaan itsetuntoa kohottavia ajatuksia, kuten kirjassa nimeltään The 7 Habits of Highly Effective People. Aivojen toimintaa käsittelevät kirjat kiehtovat minua myös. Niissä jotenkin tuodaan hienosti esille ei vain aivojen merkittävyys vain niiden monipuolisuus.



Pilatestuntien ohjaus kuntokeskuksissa joutui tauolle ja Pilatesmatkat jouduttiin siirtämään poikkeustilanteen takia eteenpäin. Erittäin moni ohjaaja siirsi tuntinsa nettiin ja minulla kun oli jo YouTube- kanava niin minun oli helppo rakentaa uudenlainen konsepti verkkoon.
Olen nyt ohjannut jonkin aikaa Pilatestunteja netin kautta ja nautin siitä vaikka en fyysisesti pääsekkään ohjaamaan.  Tottakai tälla tavoin treenaaminen on hieman erilaista, mutta edelleen annan 
liikkeiden suhteen vaihtoehtoja, kuten kasvokkain ohjatessani. 
Pystyn myös suunnittelemaan henkilökohtaisia ohjelmia, jotka sitten toimitan sähköisessä muodossa asiakkaalleni.  

Huomaan olevani jotenkin rauhallisempi, kun olen saanut paljon ns. rästihommia tehtyä ja ne eivät enää pyöri mielessä taakkana. Eräs kollegani kertoi, että hän kirjoittaa To Do-listoja ja olin itse aivan unohtanut niiden käytön ja aloitin raapustamisen. Jo seuraavana päivänä sain aikaan enemmän kuin oikeastaan moneen viikkoon. Poikkeustilanne oli selkeästi antanut minulle rauhan tehdä asioita oikein kunnolla ja perusteellisesti. 



Olen aina ollut perfektionisti, joten tieto siitä, että asioita on tekemättä, helposti stressaa ja aiheuttaa  minulle paineita. Haluan aina oppia uutta ja sillä meninkin tekemään kansainvälisen tutkinnon, jotta elämästäni ei puuttuisi haasteita. Opetus tapahtuu englanniksi ja koulutus kestää yhteensä 2- vuotta. Valmistuessani on ammattitutkintojeni listalla yksi lisäkoulutus. Koronan vuoksi kävin läpi myös kolme erilaista Covid- 19 sertifikaattia joita voidaan vaatia olemaan, jos aikoo jatkaa ihmisten hoitamista tai opettamista.

Elämme jo toukokuuta ja koti on nyt siivottu katosta lattiaan ja tämän lukuvuoden opinnot on saatu päätökseen. 
Tätä tilannetta on nyt jatkunut aika kauan ja huomaan ikävöiväni eniten asiakkaiden, ystävien ja sukulaisten tapaamista. Onneksi voin ohjata edes näin verkossa ja teknologia mahdollistaa ystävien "näkemisen" tällä tavoin ja hei puutarhanikin näyttää jo aikas kivalta. Voisi sanoa, että olen tullut armollisemmaksi itseäni kohtaan ja osaan pririsoida päivääni paremmin. Sen olen poikkeustilanteen myötä oppinut.


Tuletko sinä treenaamaan kanssani online-tunneille?
Kysy minulta lisää laittamalla minulle sähköpostia info@pilatesjanica.com


"Jokainen liike on tärkeä, jokainen hengitys on tärkeä."



















Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Dancers and Injury

Voimapukeutuminen osa 2.

STRESS IN A BOTTLE