Suuntana Lounais-Englanti

Kaksi vuotta on vierähtänyt siitä, kun pakkasin elämäni pahvilaatikoihin ja suuntasin kohti Lounais-Englantia. 
Muutto-operaatio oli aikamoinen, kun piti ajatella mitä oikeasti tarvitsee ja kaikki huonekalut olit laitettava myyntiin.
Ulkomaille muutto ei ole minulle vieras asia, mutta on käsittämätöntä miten paljon sitä omistaa tavaraa, jolla ei oikeasti tee yhtään mitään.
Onneksi aloitin koko rupeaman hyvissä ajoin ja olin suht realistinen omaisuuteni suhteen.

Ennen muuttoani kävin ohjaamassa Lounais-Ranskassa ja sieltä suuntasin kohti uutta kotiani.
Paikalla odotti puoliso ja paritalon puolikas, joka minulle oli kuin unelmien täyttymys. En ole aikuisiällä asunut omakotitalossa, joten nyt tuntui,että tilaa riitti ja puutarhan suunnittelu alkoi miltei samantien.
Olen aina ollut kansainvälinen ja minulle muualla asuminen ei ollut sinänsä suuri asia.
Kaikki perusasiat sai hoidettua yllättävän kivuttomasti ja Pre-settled statuksen saaminen onnistui netissä muutamassa minuutissa.
Alue missä asun on sellainen pikkukaupunki ja jos kävelee muutaman minuutin päähän avautuu englantiseen tyyliin maaseutumaisemaa lehmineen ja lampaineen. Rauhallisuus ja hiljaisuus ovat tämän alueen parhaimpia puolia.



Ensimmäinen vuosi täällä oli selkeästi haastavampi. Paljon uusia ja erilaisia tapoja on kyse sitten ruokailusta tai vaikka autolla ajosta.
Päätin aloittaa ajokoulun täällä ja sehän vasta mielenkiintoista olikin, kun ensin piti kääntää päässä mitä ohjeita ajo-opettaja antaa ja sitten ajaa toisella puolella ajotietä. HUH! Vielä en ole ajokorttia saanut, mutta onneksi pääsen liikkumaan julkisilla kulkuvälineillä aivan hyvin.
Toisen vuoden alkupuolella päätin, että on aika päästä tekemään oman alan töitä ja siinä onnistuakseni minun täytyi mennä opiskelemaan. 

Punnitsin erilaisia vaihtoehtoja sen mukaan, että mitä olin aiemmin opiskellut. Urheilufysioterapeutin opinnot kuulostivat hyvältä vaihtoehdolta. Kyseinen koulutus antaisi minulle kandin tutkinnon ja voisin jatkaa maisterin tutkintoon, jos haluaisin. 
Katsoessani eri moduuleita totesin, että osa niistä oli minulle tuttuja,
 joskin englanniksi. Kyllä koko koulunkäynti olisi englanniksi. 

Ne, jotka minut tuntevat tietävät että rakastan haasteita ja päätin ottaa tämänkin yhdeksi tavoitteeksi. Minusta tulisi urheiluterapeutti.

Vähitellen liikenteen suunta ja erilainen englannin termistö alkoi tulemaan tutummaksi ja myös tämän alueen ihmisten toimintatavat. Täällä toimitaan astetta hitaammin, kun hoidetaan virallisempia asioita. 

Nyt poikkeustilanteen takia vielä useampi asia seisoo, mutta toivon, että pääsen jatkamaan  koulunkäyntiä syyskuussa. Sitä ennen opiskelen verkon välityksellä lisäkursseja, jotka voivat olla hyödyksi myöhemmin.

Otan mielelläni vastaan kysymyksiä siitä millaista Englannissa on asua. Missä maissa sinä olet asunut tai viettänyt pidempiä aikoja? Minkälaista se on ollut?

Pilates Janica- brändi elää ja tuotan lisää verkkokursseja, jotta kaikki innokkaat pääsevät Pilatoimaan edes verkon välityksellä.




Copyright Pilates Janica 2020



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Dancers and Injury

Voimapukeutuminen osa 2.

STRESS IN A BOTTLE